IB Partners toimii vakuutusneuvonantajana Viking Maltin mallastamohankkeessa

Viking Malt Oy rakentaa Lahteen uuden mallastamon 90 miljoonalla eurolla, IB Partners Oy toimii hankkeen vakuutusneuvonantajana. 

IB Partners Oy toimii vakuutusneuvonantajana Viking Malt Oy:n uudessa, Lahteen rakennettavassa mallastamohankkeessa. Uusi laitos aloittaa toimintansa vuonna 2023 ja korvaa entisen mallastamon. Investoinnin arvo on noin 90 miljoonaa euroa ja laitoksen tuotantokapasiteetti tulee olemaan noin 85 000 tonnia vuodessa. Hanke on yksi suurimmista ruoka- ja juomateollisuuden investoinneista Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Uuden, nykyaikaisen mallastamon suunnittelussa ja toteutuksessa kiinnitetään huomiota kestävän kehityksen periaatteisiin ja raaka-aineiden, energian sekä veden käytön tehokkuuteen. Teknisillä ratkaisuilla mahdollistetaan myös laitoksen päästöjen minimointi.

Viking Malt on osa Polttimo-konsernia, joka on Lahdessa vuodesta 1883 toiminut perheyritys. Yhtiö on Pohjoismaiden suurin  ja maailman yhdeksänneksi suurin maltaiden valmistaja. Yhtiön asiakkaita ovat panimo-, juoma- ja elintarviketeollisuuden toimijat maailmanlaajuisesti.

”On hienoa olla omalta osaltamme neuvonantajana tukemassa näin merkittävää kotimaisen elintarviketeollisuuden investointia, jonka toteutuksessa noudatetaan kestävän kehityksen periaatteita”,  toteaa managing partner Petri Selin IB Partners Oy:stä.

TIETOA IB PARTNERS OY:STÄ

IB Partners on suomalainen vakuutusmeklari  ja riskienhallinnan konsultointiyritys, joka tarjoaa innovatiivisia riskienhallinta- ja riskinsiirtoratkaisuja kaiken kokoisille yrityksille kaikilta toimialoilta. Jatkuvien vakuutusmeklaripalveluiden lisäksi tarjoamme riski- ja vakuutusneuvonantopalveluja investointiprojekteissa, jälleenrahoitustilanteissa, fuusioissa, yritysostoissa ja -myynneissä. IB Partnersin tiimi koostuu kokeneista ammattilaisista, joilla on yhteenlaskettuna yli 110 vuoden työkokemus vakuutussektorilta, mukaan lukien korvaustoiminta, vakuutus-underwriting, riskikonsultointi ja monikansallisten yritysten vakuutusohjelmien meklarointi sekä yrityskauppatilanteiden vakuutusneuvonta.


 

IB Partners Oy acts as insurance advisor in the new malting plant project to be constructed in Lahti by Viking Malt Oy. The new plant will start commercial operations in 2023 replacing the current facilities. The project value is approximately 90 million euros, and the plant will have an annual production capacity of approximately 85,000 tons. The project is one of the biggest foods and beverage industry investments in Finland during the past ten years. The new, modern malting plant design and implementation will focus on sustainable development principles and the efficiency of the usage of raw materials, energy, and water. Technical solutions will be utilized to minimize the emissions of the new plant.

Viking Malt is part of Polttimo Group, a family-owned company established in 1883 and  headquartered in Lahti, Finland. The group is the largest producer of malts in the Nordic countries and the ninth largest producer in the world. The group’s clients include brewery, food, and beverage industry companies worldwide.

“We are delighted to be able to do our part as advisors to support this significant Finnish food and beverage industry investment, whereby sustainable development principles will be followed in the implementation” comments Petri Selin, managing partner of IB Partners Oy.

ABOUT IB PARTNERS OY

IB Partners Oy is a Finnish insurance broker and risk advisory partnership providing innovative risk management and risk transfer solutions to clients of all sizes in all industry sectors. In addition to ongoing risk management and insurance broker services, we provide risk and insurance advice to investment projects, refinancing situations, mergers, acquisitions, and divestitures. IB Partners’ team consists of seasoned professionals with over 110 years of combined work experience from the insurance sector, including claims, underwriting, risk consultancy and insurance brokering of complex multinational insurance programs as well as transactional M&A insurance advice.